Kuva: Lauri Kujanpää

Timo Tolkki rehellisenä elämäkertakirjassaan: "Jouduimme hakemaan köyhäinavusta ruokaa"

16.04.2020 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kirjassa käydään läpi koko Tolkin tarina syntymästä tähän vuoteen.

Muutama miljoona myytyä albumia, lukuisia kultalevyjä ja Emma-palkinto. Kitaristi Timo Tolkki, 54, johdatti vuosituhannen vaihteessa Stratovarius-yhtyeen power metal -maailman kirkkaimpaan kärkiporukkaan ja menestystä tuli myös taloudellisesti. Tolkki kuitenkin lopetti yhtyeen toiminnan vuonna 2008, mutta muut jäsenet jatkoivat Stratovariuksen tarinaa ilman häntä.

Nyt Tolkki on kirjoittanut yhdessä toimittaja Anssi Erikssonin kanssa elämäkertakirjan Hymni Elämälle, jossa Tolkki avaa koko elämänsä tarinan aina syntymästä tämän vuoden alkuun asti.

Tolkki kertoo kirjassaan rehellisenä menestyksestä, mutta myös siitä, että viime aikoina taloudellinen tilanne ei ole ollut kovin hyvä.

"Jouduimme Dominikan kanssa hakemaan keväällä 2018 Hakaniemestä köyhäinavusta ruokaa. Se oli todella nöyryyttävää. Miljonäärin tytär ruokajonossa", Tolkki kertoo ja viittaa pitkäaikaiseen kumppaniinsa Dominika Gottovaan, joka on legendaarisen laulajan Karel Gottin tytär. Karel Gott menehtyi viime syksynä.

Tolkki ja Dominika Gottova hakevat tällä hetkellä avioeroa. Tolkki muutti Meksikoon.

"Sain häädön Katiskatien asunnostani maksamattomien vuokrien takia. Matkustin suoraan Meksikoon ja kirjoitin vielä tussilla seinään, että haistakaa v*ttu mummokodit", Tolkki paljastaa kirjassaan.

Tolkki puhuu teoksessa myös siitä, että olisi valmis palaamaan lavalle Stratovariuksen kanssa. Samasta asiasta hän kertoi myös viime vuonna Voice.fi:n haastattelussa.

- Mielelläni palaisin soittamaan Stratovariuksen kanssa ja esittämään faneille kappaleita, joita he rakastavat. Olen idealle siis täysin avoin.

Timo Tolkki - Hymni elämälle - Stratovarius-kitaristin tarina -kirja on nyt julkaistu.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Timo Tolkki julkaisi podcastin - puhuu muun muassa suhteestaan Stratovarius-jäseniin

Lue myös: Timo Tolkki olisi valmis esiintymään Stratovariuksen kanssa - "Olen avoin idealle"

Kilpailut

Uusimmat