Kuva: AOP

Sipe Santapukki julkaisi kuvan 90-luvun alusta - muistelee Apulannan alkutaivalta

25.09.2020 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Apulanta valloittaa Olympiastadionin ensi kesänä.

Apulanta-rumpali Sipe Santapukki, 42, julkaisi kuvan vuosien takaa. Kyseinen kuva on nimittäin otettu 90-luvun alussa, juuri kun Apulanta on perustettu.

Julkaisussa muusikko muistelee yhtyeen alkutaivalta ja unelmia.

"Muistan hyvin kun tämä kuva otettiin, Apulanta oli juuri perustettu. Muistan myös ne haaveet ja toiveet, jotka laitoin tuolloin sinetiksi sydämeeni ja jotka ovat kulkeneet mukanani siitä lähtien. Opin myös matkan varrella olemaan niistä juurikaan puhumatta. Paitsi Tonille ja Äidille", Santapukki kirjoittaa ja jatkaa:

"Ihan ekaksi toivoin joskus soittavani Lahden kasisalilla, sitten Päijät-Hämeen ulkopuolella ja seuraavaksi Helsingin Tavastialla. Sen kaikista isoimman unelman toteutumisessa meni 30v ja niihin vuosiin tiivistyy käsittämättömän paljon elämää. Kaikista tärkeimpänä uskomaton määrä hienoja kohtaamisia uskomattoman hienojen ihmisten kanssa. Edes kirjasarja ei riittäisi kuvaamaan tätä kaikkea, onneksi sen voi kuitenkin musiikillisesti tiivistää elokuussa 2021. Voitte kuvitella minkälainen fiilis tulee olemaan kasata rumpusettiä olympiastadionin lavalle!"

Apulanta täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 30 vuotta, jonka kunniaksi bändi nousee suurimmalle lavalle kuin koskaan aikaisemmin.

Yhtye ottaa nimittäin haltuun uusitun Olympiastadionin lavan ja konsertti kantaa teeman mukaisesti nimeä A30.

Näet koko julkaisun alta.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Santapukilla on kaksi lasta kumppaninsa Minna Kaupin, 37, kanssa. Nuorimmainen syntyi elokuussa.

Lue myös: Sipe Santapukki julkaisi ensimmäisen kuvan toisesta lapsestaan: "Tuli maailmaan rajusti etuajassa"

Lue myös: Apulanta täyttää 30 ja nousee Olympiastadionin lavalle: "Suuruudenhulluudessaan ihan älytön ajatus"

Kilpailut

Uusimmat