Kuva: Lauri Kujanpää

Michael Monroe jakoi hauskan muiston Andy McCoysta - "Minusta se oli mieletöntä!"

07.10.2020 10:15 - Lauri Kujanpää

Monroe ja McCoy jatkoivat vuosituhannen alussa Hanoi Rocksin tarinaa.

Michael Monroe, 58, ja Andy McCoy, 57, päättivät jatkaa Hanoi Rocksin perintöä vuosituhannen alussa. Yhtyeen tarina nimittäin päättyi pitkäksi aikaa 80-luvun puolessa välissä.

Monroe sanoo SuomiRockin Artistitunti -ohjelman haastattelussa juontaja Matti Mäki-Kokkilalle, että jälleennäkeminen vuosien jälkeen oli lämmin.

- Sehän perustui siihen, että Andy oli muuttanut muutama vuosi minua aikaisemmin Suomeen, ja törmäsimme sitten pitkästä aikaa. Huomasin, että hänellä on nuppi varsin hyvässä kunnossa ja tutustuimme vähän niin kuin uudelleen.

- Teimme sitten Hanoi Revisited -keikat kesällä ja Andy oli samalla toipumassa siitä, kun tippui parvekkeelta. Minun edellinen vaimoni oli menehtynyt, joten meitä yhdistivät Andyn kanssa tragediat. Ajauduimme silloin aikoinaan erilleen ja siinä tulee tietynlainen suojakilpi päälle. Kuitenkin tuo uudelleen tapaaminen oli hetki, kun ei tarvinnut pitää suojia yllä ja kaikki tuntui luontevalta.

Monroe myös kertoo hauskasta muistostaan, johon Andy liittyy vahvasti.

- Andy oli noihin aikoihin mun mukana ajelulla ja soitin Nazarethin kappaleen, joka kertoi addiktioista. Olimme sen kuunteluajan täysin hiljaa ja yhtäkkiä auto juuttui lumeen. Minusta oli ihan mieletöntä, kun Andyn kanssa käärimme hihat ja työnsimme autoa pois penkasta keskellä yötä. Yksi lempimuistoistani!

Voit kuunnella koko haastattelun Podplay-palvelusta.

Voice.fi, SuomiRock ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Hanoi Rocks -rumpali lausui kylmäävät sanat vain päivää ennen kuolemaansa - olivat kuin ennustus

Lue myös: Michael Monroe: "Aikuisten pitäisi oppia enemmän lapsista"

Lue myös: Michael Monroe ja Sami Yaffa keikkailevat HIM-kitaristin kanssa - luvassa useampi konsertti

Kilpailut

Uusimmat