Kuva: Mikko Räsänen

Apulanta julkaisi nostalgisen kuvan 90-luvulta - "Kesä ysiviis!"

08.06.2021 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Apulanta juhlii tänä vuonna 30-vuotista uraansa ja soittaa Olympiastadionilla elokuun lopulla.

Tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan juhlistava Apulanta kertoi syyskuussa ottavansa haltuun Olympiastadionin lavan 21. elokuuta 2021. Konsertti on loppuunmyyty.

Pitkän uransa kunniaksi yhtye julkaisi vastikään Facebook-sivullaan kuvan vuosien takaa. Kuvassa rumpali Sipe Santapukki, 43, ja laulaja-kitaristi Toni Wirtanen, 46, poseeraavat kesällä 1995.

"Kesä ysiviis, siitä viis", kuvatekstissä veistellään.

Apulannan ura alkoi Heinolassa 90-luvun alussa ja läpimurto tapahtui viimeistään kolmannella albumilla Kolme, joka piti sisällään yhden bändin kaikkien aikojen suurimmista hiteistä Anna mulle piiskaa. Suosiota tuli ja faneja riitti ympäri Suomen.

-  Arvostan sitä edelleen, kuinka paljon on tullut louskutettua päätä silloin, se oli hienoa aikaa. Rakastin niitä fiiliksiä. Koko ajan oli sellaisessa järjettömässä hypessä. Vähän niin kuin huuruissa siitä omasta jumalallisuudestaan. Se oli ihanaa, laulaja Toni Wirtanen kertoi MTV:n haastattelussa.

Näet Facebook-julkaisun alta tai tästä.

Lue myös: Apulannan jättikonsertti Olympiastadionilla loppuunmyyty - "Tehkäähän toinen keikka perään"

Lue myös: Toni Wirtanen muistelee Apulannan läpimurtoa MTV:lle: 'Joissain hetkissä se ei tuntunut hauskalta'

Kilpailut

Uusimmat